Perjantaina 18.9. pääsin seuraamaan Kanadalaisen toimintaterapeutti Nathan Laakson työskentelyä. Tässä hieman tietoa Nathanista ja hänen työurastaan...

Nathan opiskeli paikallisessa Laurentian University nimisessä yliopistossa vuosina 2002-2006 biologiaa (Bachelor of Science, Bio-medical Biology). Toimintaterapiaa Nathan opiskeli Queen's Universityssä vuosina 2006-2008 (Master of Science, Occupational Therapy). Suurin ero Kanadalaisen ja Suomalaisen toimintaterapiakoulutuksen välillä on siis se, että päästäkseen opiskelemaan toimintaterapiaa on ensin oltava jokin kandidaatintutkinto (baccalaureate degree). Toimintaterapeutin tutkinto Kanadassa on maisteritasoinen ja se kestää yhteensä 24 kuukautta. Opiskeluihin kuuluu teorian lisäksi käytännönharjoittelua vähintään 1000 tuntia (World Federation of Occupational Therapists' standardi).

Täältä voi katsella millaista kurssitarjontaa Queensin yliopistolla on tarjota toimintaterapian koulutusohjelmassa http://rehab.queensu.ca/programs/msc_ot/timetables

Nathan Laakson ensimmäinen työpaikka oli Source Rehabilitation Inc nimisessä yhtiössä, jossa hänen tehtävänään oli tarjota toimintaterapiapalveluita moottoripyörä-, ja auto-onnettomuuksissa vammautuneille asiakkaille. Työnkuvaan kuului asiakkaiden haastattelua, havainnointia ja arviointia. Nathan valmisteli asiakkaista "case histories" eli asiakaskertomuksia. Hän myös toimi osana moniammatillista työryhmää.

Vuosina 2009-2011 Nathan työskenteli Acclaim Ability Management yhtiöllä. Siellä hän työskenteli työergonomia-arviointien parissa ja asumisen muutostöiden parissa. Työhön kuului myös vakuutusyhtiöiden sekä lakimiesten kanssa yhteistyön tekemistä. Hänen työalueenaan oli koko Pohjois Ontarion alue. Nathan vastasi työssään "rehabilitation assistant workers" työntekijöiden ohjauksesta (kuntoutuksen ohjaaja/avustaja).

2011-2014 Nathan työskenteli toimintaterapeuttina Lifemark Physiotherapy-nimisessä yrityksessä. Siellä hänen työnkuvansa koostui teollisuustyöpaikkojen ergonomia-arvioinneista, onnettomuuksien ennaltaehkäisy-arvioinneista, työhönpaluu-kuntoutusohjelmista sekä työkyvynarvioinneista. Nathan konsultoi useita yrítyksiä.

Tällä hetkellä Nathan työskentelee toimintaterapeuttina North East Community Care Acces keskuksessa. Oman yrityksen "Nathan Laakso Occupational Therapy Services" Nathan perusti vuonna 2011.

Kulkiessani Nathanin mukana perjantaipäivän, pääsin näkemään kolmen vuodeosastopotilaan pyörätuolisovitusta.  Lisäksi seurasin yhden AVH-kuntoutujan ajoharjoittelua sähkömopolla. Nämä kaikki tapahtuivat Finlandia Kylällä. Nathan kertoi ettei hänen työnkuvaansa kuulu antaa varsinaista "terapiaa". Hän keskittyy työssään vain kodinmuutostyön tarpeiden kartoittamiseen ja apuvälinehankintoihin. Nathan kertoi ikääntyvien kohdalla olevan järkevintä keskittyä vamman tai rajoitteen kanssa elämisen helpottamiseen, ei niinkään enää vammasta parantamiseen tai kuntouttamiseen. Nathan kertoi että hän työskentelee tällä hetkellä noin kolmenkymmenen uutta pyörätuolia tarvitsevan asiakkaan kanssa. Päivät koostuvat siis paljolti pyörätuolien sovituksista, muokkaamisista, mittojen ottamisista jne. Sähköisiä apuvälineitä kuten sähkömopoa käyttöönotettaessa asiakkaan täytyy kyetä näyttämään että tämä pystyy hallitsemaan apuvälinettä itsenäisesti. Siksi sähkömopon käyttäjille määrätään usein esimerkiksi 10 tuntia "ajoharjoittelua" yhdessä rehabilitation assistant työntekijän kanssa. Nathan työskentelee useiden apuvälinevalmistajien edustajien kanssa ja hän kertoo että monesti hänen työpäivänsä koostuu odottelusta. Tuonakin perjantaipäivänä odottelimme noin 45 minuuttia myöhässä olevaa apuvälineteknikkoa/esittelijää saapuvaksi asiakkaan luo.

Pyörätuolit maksavat usein tuhansia dollareita ja Nathan on suuressa vastuussa määrätessään asiakkaalle näitä kalliita apuvälineitä. Ontarion provinssi maksaa asiakkaalle 75 prosenttia pyörätuolin hankintakuluista ja Nathanin kertomuksen mukaan Ontarion tilanne on muihin provinsseihin verrattuna hyvä, sillä siellä asiakkaat saavat useimmiten käyttöönsä uudet apuvälineet eivätkä käytettyjä. 

Tuona päivänä pääsin lisäksi seuraamaan ensimmäistä toimintaterapia-asiakaskäyntiä erään Finlandia Kylässä asuvan vanhuksen luona. Omaiset ja hoitohenkilökunta olivat osoittaneet huolensa asukkaan kaatuilusta ja Nathan kävi haastattelemassa asukasta. Haastatellessaan hän täytti erityisen lomakkeen jossa käytiin läpi asukkaan toimintakyky, apuvälineet, asunnon muutostyön tarpeet jne. Tällä kertaa asukas oli kuitenkin hyvin haluton saamaan toimintaterapiaa, joten käyntimme jäi lyhyeksi. Nathan vilkaisi asukkaan asunnon läpi ja tarkasti kylpyhuoneeseen asennetut apuvälineet. Nathan kertoi ettei aikuista ihmistä voi pakottaa ottamaan vastaan apua, joten usein tälläisissä tilanteissa hän tyytyy vain soittamaan omaisille ja kertomaan oman mielipiteensä. Esimerkiksi tämä asukas tarvitsi kipeästi uutta matalampaa sänkyä, joka madaltaisi riskiä myöskin kaatua.

Tuona päivänä käväisimme myös kotikäynnillä Sudburyn keskusta-alueella erään selkäongelmaisen vanhuksen luona. Jälleen ymmärsin konkreettisesti sen, kuinka hyvin asiat Suomessa oikeastaan ovatkaan. Tällä asiakkaalla ei ollut useaan viikkoon ollut mahdollisuutta päästä suihkuun, sillä ihme ja kumma edes hänen luonaan käyvä sairaanhoitaja ei ollut tehnyt kylpyhuoneen kipeästi tarvitsemille apuvälinehankinnoille yhtikäs mitään. Täällä köyhyys näkyy ja tuntuu eri tavalla kuin Suomessa. Ihmiset ovat paljon epätasa-arvoisemmassa asemassa ja sosiaali&terveyspalvelut eivät aivan yllä Suomen tasolle. Nathan kertoikin useiden kollegoidensa mielummin työskentelevän sairaalaympäristöissä, sillä he eivät halua mennä ihmisten koteihin. Koteihin, jotka useimmiten ovat kaikkea muuta kuin siistejä ja turvallisia, esteettömiä ja mukavia ympäristöjä työskennellä. Näinhän se on varmasti Suomessakin, että kaikenlaista kyllä näkee ja kuulee jos tekee työssään paljon kotikäyntejä asiakkaiden luokse. Silti tuntuu, että Suomessa tarvittavat palvelut saa paljon nopeammin ja työntekijät ovat paremmin koulutettuja, esimerkiksi kotisairaanhoito. Ihmisistä oikeasti välitetään.

Päivä oli hyvin mielenkiintoinen ja yritin saada siitä mahdollisimman paljon irti. Tällä hetkellä tuntuu etten oikeastaan suorita Finlandia Kylällä toimintaterapiaan liittyvää työharjoittelu, vaan lähinnä olen täällä tutustumassa Kanadalaiseen tapaan hoitaa ja kuntouttaa ikääntyneitä, sekä näkemässä miten täällä päin toimintaterapiaa toteutetaan. Koska minulla ei ole Finlandia Villagella toimintaterapeuttia ohjaamassa, koen olevani hyvin yksin "omien asiakkaideni" kanssa. Tiedän olevani jo suht itsenäinen työssäni ja pystyn tekemään päätöksiä havaintojeni perusteella. Silti jotain jää puuttumaan. Antoisinta ja opettavaisinta tähän mennessä on ollut järjestää veteraanikuntoutusjakso Juha-Matin kanssa, sekä ohjata tuolijumppia ja järjestää viikoittain Suomikerhoa suomiasukkaille. Odotan kovasti aina Nathanin ja Breannen eli paikallisten toimintaterapeuttien tapaamista. Harmittavasti tyharjoittelun alkuhässäköiden vuoksi toimintaterapeuttien seurassa kulkemiset jäivät nyt sitten harjoittelun loppupuolelle. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen että olen rohkeasti  ja itsenäisesti ottanut yhteyttä paikallisiin kuntoutusalan ammattilaisiin täysin vieraalla kielellä sekä näin pystynyt järjestämään itselleni oman alan "ohjausta".

- Emmi